Niille, jotka eivät muista legendaarista sketsiviihdeohjelmaa “Velipuolikuu”: tämä otsikko on viittaus absurdiin sketsiin, jossa unohtumattoman Esko Hukkasen esittämää tutkijaa haastatellaan hänen “viestintää pienyhteisöissä” käsittelevän väitöskirjansa johdosta. Haastattelija päätyy lopulta kysymään, “miten auto sanoo”, mihin Hukkanen vakavin naamoin vastaa pärryttämällä huuliaan. Aloitetaanpa tämmöisellä yhtä absurdilla tekstiesimerkillä todellisesta väitöskirjasta:
Tässä siis referoidaan saksaksi jonkun Bransonin ilmeisesti alun perin englannin kielellä kuvailemia kokemuksia esimiehen ja alaisen kommunikaatiosta. Teksti on osaksi oudosti muotoiltua, osaksi täysin käsittämätöntä, ja ilmeisimmältä selitykseltä vaikuttaa, että se on tuupattu virtuaalipaperille suoraan konekääntäjästä tarkistamatta, onko tulos kelvollista tai edes ymmärrettävää saksaa. Tämä kappale on ote Itävallan työ- ja perheasiain ministerin Christine Aschbacherin (konservatiivipuolue ÖVP) tuoreesta, Bratislavan teknisessä yliopistossa viime kesänä puolustetusta saksankielisestä väitöskirjasta Entwurf eines Führungsstils für innovative Unternehmen (‘Luonnostelma johtamistyyliksi innovatiivisille yrityksille’); laiskuuttani kopioin kuvan suoraan Der Standard -lehden jutusta. Aschbacherin kerrottiin eilen jättäneen eronpyyntönsä.
Kohu Aschbacherin opinnäytteiden ympärillä alkoi viime viikolla viestintätutkijan ja tunnetun plagiaatinpaljastajan Stefan Weberin blogista. Weber kertoo kiinnittäneensä ensiksi huomiota ministerin tv-esiintymisissä tämän taitamattomaan saksan kielen käyttöön ja hankkineensa siksi luettavakseen Aschbacherin gradun. Key account managerin pätevyysvaatimuksia käsittelevä opinnäytetyö on valmistunut Wiener Neustadtin ammattikorkeakoulussa vuonna 2006, ja Weberin mukaan se on yhtä tieteellistä katastrofia. Teksti on monin paikoin kieliopillisesti kömpelöä (välimerkki- ja kielioppivirheitä on vilisemällä) ja ajatuksellisesti sisällötöntä tai suorastaan järjettömän toisteista “haukionkalaa”. Ennen kaikkea “tutkielmaan” on suoraan kopioitu pitkiä pätkiä tekstiä sekä asiallisista lähdeteoksista että epämääräisiltä nettisivuilta, mutta lähdettä ei ole merkitty asianmukaisesti (pitkän sanatarkasti kopioidun kappaleen lopussa “vrt.”-viittaus) tai se on jätetty kokonaan merkitsemättä. Plagioitu sisältö vielä sikseen, mutta työssä on jo teknisestikin aivan huutavia puutteita, joita ei voisi katsoa läpi sormien edes seminaariesitelmässä. Siitä huolimatta se on saanut kiitettävän arvosanan (sehr gut)!
Tämän jälkeen heräsi tietenkin uteliaisuus ministerin väitöskirjaa kohtaan – alkaen siitä, olisiko hän edes saanut aloittaa tohtoriopintoja, jos maisterinpaperienkin pätevyys on kyseenalainen. Sekä Stefan Weberin blogissa että tutkivien journalistien käsittelyssä väitöskirja alkoi saada kylmää kyytiä. Weberin mukaan Aschbacherin saksan kieli lähestyy James Joycen tai William Burroughsin tajunnanräjäyttävän absurdeja kaunokirjallisia ulottuvuuksia: näin järjettömiä tekstipyörityksiä ei voi uskoa edes konekääntäjän tuottaneen, sillä Google Translate ja kumppanit ovat nykyään jo paljon fiksumpia. Turnitin-plagiaatinpaljastusohjelman mukaan väitöskirjasta 21 prosenttia on asiattomalla tavalla kopioitu muualta, ja todellinen plagiaattiprosentti lienee vielä paljon korkeampi, jos mukaan lasketaan kevyesti muokkailemalla ”referaateiksi” muutetut kopiopätkät.
Yhden erityisen kuvaavan ja raskauttavan esimerkkitapauksen nosti esille journalisti Corinna Milborn. Aschbacherin väitöskirjassa verrataan, hieman omituisella kielikuvalla, olettamuksia “merirokkoihin, jotka hidastavat veneen vauhtia”. Tämä kielikuva on peräisin Forbesissa ilmestyneestä Robert Tuckerin artikkelista (lähdeviite tietenkin puuttuu tästä kohtaa). Tucker kertoo kokeneensa tämän hidastavan vaikutuksen työssään yrityskonsulttina, “in my work with hundreds of teams”. Aschbacherin tekstiin tämä on päätynyt muodossa “tässä väitöskirjatyössä on tehty yhteistyötä satojen tiimien kanssa”, mikä tietenkään ei pidä paikkaansa. “Work”-sana, joka alun perin viittasi siteeratun Robert Tuckerin konsultintyöhön, on siis kiepsahtanut viittaamaan Aschbacherin väitöskirja-“tutkimukseen”. Onko tämä tahallista väärentämistä vai konekääntäjän tempaus? (Vai onko, niin kuin joku Weberin blogin kommentoijista uskoo, koko väitöskirja tilattu slovakialaiselta haamukirjoittajalta, joka ei osaa kunnolla englantia eikä saksaa?)
Sekä Wiener Neustadtin ammattikorkeakoulu että Bratislavan tekninen yliopisto ilmoittavat tutkivansa asiaa, ja mahdollista on, että Aschbacher menettää sekä maisterin- että tohtorinarvonsa. Ja niin kuin naispoliitikot näissä tapauksissa yleensä tekevät, myös Aschbacher on välittömästi ottanut vastuun teostaan ja eronnut tehtävistään. Tai siis: hän ei tunnusta plagiaattisyytteitä vaan vakuuttaa edelleen, että hänen opinnäytetyönsä ovat läpäisseet asianmukaiset tarkastukset. Koska media ja poliittiset kilpakumppanit eivät tähän tyydy, hän kuitenkin katsoo parhaaksi erota suojellakseen perhettään asiattomilta hyökkäyksiltä.
Näin päättyy poliittinen ura, jonka huipennus, ministerinvirka, alkoi lähes tasan vuosi sitten. Christine Aschbacher on – näin kertoo ORF:n uutissivu – vakaasta ÖVP-virkamiesperheestä (hänen isänsä oli Wundschuh-nimisen paikkakunnan pormestari) ja tuntenut liittokansleri Kurzin jo puolueen nuorisojärjestöstä saakka. Hän on aiemmin työskennellyt ÖVP-ministerien alaisuudessa talous- ja valtionvarainministeriöissä ja toiminut myös liike-elämän konsulttina. Koronapandemian laukaiseman talouskriisin takia Aschbacher on joutunut esiintymään julkisuudessa ikävissä merkeissä, kertomassa työttömyyden kasvusta, mutta ikäväksi taittui myös hänen toukokuinen julkisuustempauksensa: ministeri kuvautti itsensä maksamassa koronakriisin koettelemille perheille myönnettävää avustusta henkilökohtaisesti ja käteisenä suoraan perheen pienen lapsen käteen, mutta reaktiot eivät olleet pelkästään positiivisia.
Tällaisia plagiaattiskandaalejahan nähdään Sentroopassa tavan takaa. Saksassakin opinnäytetöiden kopioinnista ovat kärähtäneet useammat ministerit ja nimekkäät poliitikot, Itävallassa on muutama vuosi sitten puitu taannoisen ministerin ja nykyisen EU-komissaarin Johannes “Gio” Hahnin (ÖVP) väitöskirjaa, joka todettiin ei aivan hyvän tieteellisen käytännön vaatimuksia vastaavaksi – mutta koska väitöskirja oli tarkastettu jo 25 vuotta sitten, ei enää pystytty toteamaan, oliko se ollut tuolloisten standardien mukainen. Unkarissa väitöskirjan kopiointiin kaatui nykyisen presidentin edeltäjä vuonna 2012. Kaiken taustalla on tietenkin ikisentrooppalainen perinne, jonka mukaan “tohtorin” arvo ei liity tieteen tekemiseen vaan yhteiskunnalliseen asemaan. Se on säätymerkki, joka kuuluu parempien perheiden pojille, nyttemmin myös tyttärille, myös siinä tapauksessa, että nämä eivät itse kykene tuottamaan tieteellistä tekstiä.
Paikallisten perinteiden ohella Aschbacherin tapauksen voisi ajatella liittyvän yleisempiinkin kysymyksiin. Näin kielitieteellisesti suuntautuneena ns. humanistina sitä miettii, mitä nyt julkisuuteen tulleet opinnäytteet, täynnä järjetöntä sanojen pyörittelyä tai itsestäänselvää löysää lätinää, kertovat tämmöisen liikkeenjohto- ja konsulttitieteilyn tieteellisyydestä yleensä. Etenkin, kun jo vuosikymmenen-parin ajan opetus- ja tiedeinstituutioiden suoritusporras ja substanssiosaajat ovat saaneet tottua säännöllisin väliajoin kuuntelemaan ja tottelemaankin jostakin liike-elämän puolelta tuotua roolileikki-missio-visio-rajapinta-toiminnantahtotila-benchmarking-konsulttituubaa, pahimmillaan poliittisilta päättäjiltä ja hallintoammattilaisilta, joilla ei ole hajuakaan tämän kulloinkin “benchmarkattavan” tutkimus- tai opetusalan omista sisällöistä ja niiden merkityksestä.
Jotenkin lohdullista kuitenkin se, miten keisarin alastomuus jossain vaiheessa paljastuu. Koko tämä ministeri Aschbacherin eroon johtanut skandaali käynnistyi siitä, että plagiaatinpaljastajan huomio kiintyi ministerin kielellisen ilmaisun taitamattomuuteen – vähän samaan tapaan kuin sen sähköpostiin kilahtaneen lupaavan liiketarjouksen tai pankkitilin turvallisuusasetuksia koskevan viestin paljastaa huijaukseksi kömpelö kieliasu. Edes kielellä on sentään vielä jotakin väliä.
